23.4.2016

KISAVIIKKO, JES!

Eilen perjantaina oli viimeiset harjoitukset ennen huomisia Latino Show SM-kisoja.
Tänään levätään.
Kisaviikko on sisältänyt niin kisatreenejä, tanssitunteja kuin normi eloa ja oloa.
Kampaaja on hiukset kirkastanut, kosmetologi on silmät kehystänyt, uudet kisakynnet ja mätsäävä huulipuna ovat muuten vaan viikkoa piristäneet.
 

 
 
Hikeä, pilkunviilausta, energiaa, asennetta, jännitystä, naurua, kipua, mustelmia, odotusta, mielikuvaharjoituksia, kenraaleja, shoppailua, aikataulutusta ja paljon kahvia.
Nyt pidetään peukkuja että kaikki ovat sunnuntaina kisakunnossa, flunssat on selätetty ja kipeät polvet on reilassa.
H-hetki lähestyy ja kohta mennään, jessss!
 
 
 #vuodenekatkisat #latinoshowsm #laatumuijat #aikuisetaikuiset #huomiohoratsut #katomua        
 
 

 
 
 

13.4.2016

AHOY, SAILOR!

Tänään Facebook muistutti, että tasan kaksi vuotta sitten oli hieno päivä; saatiin päättää tanssikausi kultamitalit kaulassa!

Syksyllä 2013 meitä oli High Heelsin ajoilta vain muutama innokas jatkamaan kisaamista, ja koska ryhmän junnut jäivät pois, ajateltiin over 30-porukalla, että nyt olisi ehkä hyvä hetki siirtyä ”seniorisarjaan”. Niin me tehtiin ja hankittiin muutama uusi mimmi porukkaan mukaan.
Kisaryhmien lukumäärä Latino Show SM-kisoissa kasvoi sinä vuonna räjähdysmäisesti ja edellisvuoden 7 ryhmän sijaan ilmoittautuneita ryhmiä olikin 17 (pienryhmä aikuiset 2 -sarjassa).
Ihan huipputilanne.
Kisat pidettiin Hämeenlinnassa koulun salissa ja vaikka puitteet eivät olleet mitenkään ihmeelliset, oli hyvä fiilis mennä kisabiisiä vetämään. Koko biisin työstöprosessi oli ollut mielenkiintoinen ja matkan varrella se eli ja kehittyi. Kisamusiikiksi oli valikoitunut mukaansatempaava Club Des Belugasin Straight to Memphis ja lajeina oli jive ja salsa. Monen mutkan kautta päädyttiin ihanaan seilorityttö-lookiin ja saatiin vähän huumoriakin ympättyä tanssiin.
(Alla olevat neljä kuvaa ovat Show of the Year tanssimessuilta, joihin myös osallistuttiin. Dance.fi / Elisa Leijala)
  Kolme kierrosta päästiin vetämään ja finaalissa voitettiin tuomareiden antamilla sijoituksilla 2 2 3 1 2 SM-kultaa. Hieman vaikeasti tulkittavan pistelaskujärjestelmän takia meille oli vielä palkintojenjaossa epäselvää miten sijoituttiin, joten oli todellakin ihan mieletön yllätys, että kultaa tuli!!! Ope oli myhäillyt yleisössä, mutta piti meitä jännityksessä. Muistan että saatiin kierrosten välissä tosi ihanaa ja  kannustavaa palautetta. ”Teidän kohdalla ei tarvinnut ollenkaan jännittää” on palaute, joka on jäänyt mieleen. Hyvin treenattu biisi ja usko itseensä kantaa pitkälle.  

Hauska yksityiskohta oli, että hopeasijalle tulleella ryhmällä oli täysin sama biisi kuin meillä, kaikista maailman biiseistä... Teema ja tyyli oli kuitenkin täysin erilainen, eikä yleisökään välttämättä huomannut asiaa, ainakaan ekoilla kierroksilla. Sama biisi selvisi ryhmille vasta kisapäivänä, mutta ei me annettu sen häiritä.;)
Opellemme vuosi 2014 oli menestyksekäs; myös hänen toinen kisaryhmänsä aikuiset-sarjassa voitti kultaa - hyvä Saara!
Matkalla kotiin käytiin nauttimassa voitto-ateria jonkun huoltoaseman Hesessä ja seuraavana päivänä taas normaalisti tanssikoulun viikkotunneille. Ikimuistoisia, jännittäviä hetkiä ja ihania muistoja!
Kiitos Anniina, Anu, Kata, Mirva ja Tia.

 
 

 
Gold medal celebrations / Latino Show Finnish Championships 2014 Small Group Adults 2

 


8.4.2016

TANSSITREENIÄ PUKKAA

Terkut eilisistä treeneistä! Omat lattaritreenit, Saarelaisen showtunti ja Seban commercial – ihana torstai ja mahtava fiilis jälkeenpäin!
 Lattaritreeneissä tanssittiin keskenämme, koska opemme Saara oli sairastunut. Onneksi ollaan itseohjautuvia ja oma-aloitteisia, ja pystytään handlaamaan treenit myös ilman opea. Näin vuosien varrella yhteistyö ja luottamus open ja ryhmäläisten välillä on lisääntynyt, ja saadaan/kehdataan/pystytään itsekin biisiä muokata ja ope hyväksyy toimivat ehdotukset ja ideat koreografiaan.
Se on hienoa ja motivoivaa.
Pilkunviilausta ja hienosäätöä, ilmeitä ja asennetta, sitä kisatreenit pääasiassa oli. Tuntuu että saatiin paljon tehtyä ja tapahtui selkeätä edistystä esim. liikkeiden yhdenmukaisuudessa. Kyllä tästä biisistä hyvä tulee, vaikka välillä iskee se jokavuotinen epätoivo ja paniikki... ;)
Reilut kaksi viikkoa kisoihin.
Lattareista siirryttiin sitten kiireellä Anniin kyydissä Kaapelilta tanssikoululle. Ihanalla keltaisella pikkuautolla huristellaan torstaisin treeneistä treeneihin.


 
Showtunnilla käytiin läpi muun muassa sitä,  mikä tanssista tekee tanssia eikä vain liikkeiden suorittamista. Liikkeen flow, tuntuma lattiaan, liikkeiden tasoerot, liikkeiden loppuun vieminen, kokonaisvaltainen kehonhallinta, jokaisen yksityiskohdan tärkeys jne jne. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta haasteitahan tässä ollaan tultu hakemaan - bring it on!
Commercialissa laitetaan taas ihan eri vaihde päälle, tai ainakin yritetään... Asennetta, uskottavuutta, aksentteja, mahtavaa jorailua ja hyvää musaa. Olipa taas vaihteeksi kiva sarja, jossa ihan uuden ulottuvuuden toi tuoli ja sen kanssa temppuilu.
Tänään jatketaan toisen kisaryhmän kanssa valmistautumista kohti kesäkuun Performing Arts SM-kisoja, en malta odottaa.
Aurinkoista viikonloppua!
 

3.4.2016

PALA KELTAISTA KEVÄTTÄ

 
Kevätaurinko tuo aina mieleen ensimmäiset Latino Show tanssikisat nelisen vuotta sitten. Kisabiisi oli Mo’Horizonin Sunshine today ja teeman mukaisesti oltiin auringonsäteitä. Silloisella kokoonpanolla vuonna 2012 kisattiin pienryhmä aikuiset sarjassa. Päästiin mahtavasti finaaliin ja esittämään biisi toiseen kertaan - oltiin niin tyytyväisiä kuudenteen sijaan!
Kuten hymystä näkee.
Koko se kisoihin valmistautuminen oli mahtavaa: treenaaminen Studio High Heelsin erikoiskoulutuksessa, asujen, meikkien ja asusteiden suunnittelu ja hankkiminen ja sitten kisapäivä Tampereella. Oikeasti ei tiedetty ollenkaan mitä on odotettavissa, ja huipputuomarit ja kisojen laajuus olikin pienoinen yllätys. Kyllä jännitti. 


Tänään on tasan kolme viikkoa vuoden ensimmäisiin kisoihin. Ilmoittautuminen päättyi tällä viikolla ja osallistujalistan mukaan pienryhmä aikuiset 2 sarjaan osallistuu jopa 21 ryhmää ympäri Suomen! Vau ja jes!!! Eiköhän se ole Latino show SM-kisojen koko historian ennätys, voisin kuvitella. 
Tulee tiukka kisa, huh. 
Nyt treenataan ja hiotaan, jumpataan ja hienosäädetään... No panic. ;) 


 
 
 
 

28.3.2016

TANSSITARINOITA: ANNIINA JA PUUTTUVA PALANEN

 
Lähikoulun jumppasalin puulattia.
Tila, tuoksut, äänet, musiikki.
Pompin kyykystä ylös alas kuin popcorni, niin kuin Maija-opettaja ohjeistaa.
Se on ensimmäisiä mielikuvia kaiken kaikkiaan mitä ylipäänsä muistan.
Kolmevuotias.
Ilo liikkumisesta. Pienen ihmisen haltioituminen liikkeen kauneudesta.
Se tunne on painunut syvälle. 

Modernitanssi, jazztanssi.
Baletti.
Oli aika kun elämään ei mahtunut muuta kuin Tanssi.
Lukiolainen teki läksyt bussimatkoilla Vantaalta Helsinkiin. Aamuvarhain ruuhkabussissa ja iltaisin myöhään viimeisten tanssituntien päätyttyä, bussissa silloinkin.
Tanssi kosketti ja koukutti lujaa.
Voi kunpa silloin olisi osannut olla lempeämpi itseään kohtaan. Nähnyt enemmän vaihtoehtoja. Mutta armoa ei herunut.
Lopulta abivuonna jätin tanssin kaikkineen, taakseni katsomatta.
Kertarysäyksellä.
 
Sinne jonnekin jäi iso pala itseä.
 

Viisitoista vuotta myöhemmin.
Kuntokeskuksen lattari-tunti.
Ja kolahti.
Topi Viermaa ja tanssin ilo.
35-vuotias kolmen pienen lapsen äiti koki herätyksen.
Se, että uskaltauduin lähteä takaisin tanssin pariin,
on Leenan tsemppaamisen ansiota.
 
Riemu uuden oppimisesta. Ja vanhan takaisin saamisesta.
 
 
Lattarit
toden totta veivät sydämeni.
Sitten uskaltautuminen takaisin myös muille tanssitunneille.
Leena miltei raahasi minut Mindyn tunneille.
Miten selviän siitä, oli lähinnä mielessä. Tanssivintin ajoilta muistin topakan ja vaativan opettajan.
Mutta taisin selvitä.
 
Nyt en voisi olla kiitollisempi.
Niin monta huikeaa opettajaa, mahtavia kanssatanssijoita.
 
Ja se palanen on nyt taas paikoillaan.

 Anniina

 
 


17.3.2016

EI OMENA KAUAS PUUSTA PUTOA

Viime viikolla vietettiin tanssikoulussa Kurkkaa saliin -viikkoa, eli aikuiset pääsivät katsomaan lastensa tunteja. Mini-Me käy showtanssi- ja  musiikkiteatteritunneilla.  Oli tosi mukava päästä seuraamaan lasten intoa ja tekemistä, ja kehittymistä. On ne ihan mahtavia! Poikaakin olen yrittänyt houkutella boy’s clubiin, mutta huonolla menestyksellä... Jalkapalloilijallekin tanssi tekisi hyvää, kehittäähän se kokonaisvaltaista kehonhallintaa ja koordinaatiota!

7-8-vuotiailla tanssitunnin rakenne on jo vastaava kuin nuorten ja aikuisten tunneilla: alkulämmittelyt, tekniikkaosuus, salin poikki -harjoitukset ja koreografiapätkä. Ihan samoja juttuja tulee tehtyä omillakin tunneilla: isolaatioita, lonkankoukistajavenytyksiä,  piruetteja, askelsarjoja kuten pas de bourrée ja chassé, kaurishyppyä, grande jeté hyppyä ym. ym. 
  
Musiikkiteatteritunneilla leikitään, lauletaan ja harjoitellaan musikaaliesitystä varten. Mokaaminen on hyvä juttu ja se, jos jokin, kehittää ja opettaa.
Ihan huippua!
 
 

 Ei omena kauas puusta putoa, tai vaikka putoaisikin, niin sekin on ihan ok. Tosin, tanssiharrastuksen pariin on helppo lasta kannustaa: tanssi antaa paljon niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja siitä saa helposti itsellensä loppuelämän harrastuksen.  :)
 
Mini-Me and open doors at the dance school. Show dance and musical theatre. :)   
 


12.3.2016

TANSSITARINOITA: LEENA JA KOON 28 STEPPIKENGÄT

 
Henkireikä. Itsensä ilmaisua. Tavoitteellisuutta ja itsensä kehittämistä. Sitä kaikkea on tanssi minulle ollut nämä viime vuodet. Kun lapset ovat olleet pieniä, on se ollut sitä omaa aikaa, ja olen niin onnellinen ja kiitollinen että sitä on minulle suotu. Harrastaminen 3-4 iltaa viikossa ei onnistuisi ilman tukiverkostoa, ja onneksi lasten molemmat mummit ovat hienosti auttaneet perhettämme lastenhoidossa ja mahdollistaneet tämän kaiken.
On vaikeata kuvitella elämää ilman tanssia. Mitä jos en olisi aikuisena sitä harrastusta löytänyt uudestaan, enkä olisi tanssin erikoiskoulutukseen ja sitä kautta kisaamiseen ajautunut. Outo ajatus. Opiskeluaikainen kämppikseni on jälkeenpäin sanonut, että opiskeluaikana monesti haikailin tanssimaan, mutta se jäi kyllä satunnaisia Marco Bjurströmin Happy hour-tunteja lukuun ottamatta liikuntakeskusten tanssillisiin tunteihin.
Aikuisten aikuisten tanssimaailma on ollut minulle aivan uutta ja ihmeellistä. On ollut niin mahtavaa huomata, että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta ja kehittyä, ja miten hauskaa ryhmässä harrastaminen voi olla! Ja että amatööritanssija voi aloittaa kisaamisen aikuisiällä.

Kolmevuotiaasta teini-ikään saakka tanssin Helsingin tanssiopistossa. Modernin tanssin opettajani oli rehtori Leila Sillantaka. Tanssiopiston ajoilta on tallessa myös aika kulahtaneet steppikengät kokoa 28, jotka nykyään kulkevat monesti mukana omien lasten leikeissä... 
 

 
Oma tanssipohja on siis vahvasti modernissa tanssissa, vaikka monia muitakin tansseja on tullut kokeiltua esimerkkeinä street, dancehall reggae ja kreikkalainen tanssi. Vasta aikuisena syttyi rakkaus lattarirytmeihin. Kaikki lähti lattaritunneilta Elixiasta, josta siirryin opettaja Topi Viermaan perässä Studio High Heelsin tunneille. High Heelsissä pääsin erikoiskoulutusryhmään, jossa treenattiin lattareiden lisäksi myös showtanssia. Hip hopiakin tuli tanssittua viikoittain. Opettajina olivat ihan mahtavat Saara Kylmänen, Susa Matson ja Sonya Lindfors. Uskaltauduin sieltä sitten StepUpille Mindy Lindblomin showtunneille, ja loppu on historiaa. ;)

 
Nyt on viides kisavuosi meneillään, ja toivottavasti monta vielä edessä. Tätä nykyä tulee siis kisattua pienryhmässä aikuiset 2 ikäsarjassa sekä latino showssa että performing artseissa (jazz/nykytanssi/show). Aikuiset 2 ikäryhmässä voivat kilpailla ne, jotka kisavuonna täyttävät 31 vuotta tai ovat sitä vanhempia.
Tällä hetkellä käyn säännöllisesti sekä show-, latino show- että commercial viikkotunneilla StepUpilla. Intoa riittäisi vaikka mihin, mutta valitettavasti aika on rajallista. Mikäli treenaamiseen olisi aikaa ja repertuaaria lähtisi laajentamaan, kiinnostuksen kohteena voisi olla vaikkapa hip hop ja Streetin SM-kisat, tai musiikkiteatteri... Kuka tietää. Ehkä joskus tulevaisuudessa. ;) 
Haaveita, unelmia, monipuolisuutta, kehitystä. Niitä on ja pitää olla.

Leena
 


Trending: